Koe aito saamelainen kulttuuri
Tutustu saamelaiskulttuuriin ja nykypäivän saamelaiseen elämänmenoon pohjoisimman Lapin alueella. Saamelainen kulttuuri elää vahvana, saamelaisten kotiseutualueella. Tutustu saamelaisten historiaan ja heittäydy paikalliseen elämänrytmiin. Täällä elävät pohjoisen perinteet.
Kuuntele saamelaisartisti Ante Aikion saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa äänitetty livestream konsertti.
Suomen ainoa alkuperäiskansa
Saamelaiset ovat Lapin ja koko Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa, joka on asuttanut seutua jo kauan ennen valtioiden rajojen syntymistä. Saamelaisten kotiseutualueetta on Suomessa pohjoisin Lappi, Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa. Myös Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä elää saamelaisia.
Saamelaisia asuu Suomessa noin 10 000 ja he puhuvat kolmea kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Yhteistyö saamelaisryhmien välillä on tiivistä, ja se on myös saanut uusia, tässä ajassa eläviä muotoja, esimerkiksi juhlien ja tapahtumien muodossa.
Perinteisiä elinkeinoja
Saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ovat poronhoito, kalastus, metsästys, luonnontuotteiden keräily ja pienimuotoinen maatalous sekä käsityöt. Saamelaisten perinteiset elinkeinot ylläpitävät kieltä elävässä kulttuuriympäristössä. Ne ovat vahvasti sidoksissa luontoon, mistä kertoo myös saamenkielten sanastollinen rikkaus erilaisissa luontoon liittyvissä sanoissa.
Kolme erilaista kieliryhmää luovat pääpiirteet kolmelle Suomessa esiintyvälle saamelaiskulttuurille, jotka poikkeavat toisistaan perinteistein elinkeinojen sekä kulttuurin näkyvien tunnusmerkkien, kuten esimerkiksi saamenpukujen ja käsitöiden malleissa.
Lue lisääSaamelaisia museoita ja kulttuurikohteita
Suomen saamelaisuuden keskuksessa, Inarissa, sijaitsevat mm. Saamelaiskäräjät, Saamelaismuseo Siida sekä Saamelaiskulttuurikeskus Sajos. Utsjoella olet Suomen ainoassa saamelaisenemmistöisessä kunnassa, ja voit kuulla pohjoissaamenkieltä arkisissa tilanteissa. Sevettijärvi on Suomen kolttakulttuurin keskittymä.
Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin Luontokeskus Siida
Siidan näyttelyissä koet saamelaisen pohjoisen kansan vahvan yhteyden luontoon. Siida vaalii saamelaiskulttuuria ja vahvistaa kävijöidensä kunnoitusta luontoon. Siidan näyttelyt, ulkomuseoalue ja palvelut tarjoaa tietoa ja kokemuksia.
Siida Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus sijaitsee Inarin kylässä, Suomen saamelaisalueen keskellä. Näyttelyt toimivat pohjoisen tiennäyttäjinä ja opastaa vierailijat ikiaikaiseen ja elävään saamelaiskulttuuriin ja arktiseen luontoon.
Saamelaismuseo SiidaSaamelaiskulttuurikeskus Sajos
Monikulttuurisen Inarin sydämessä sijaitsee mtös Saamelaiskulttuurikeskus Sajos. Sajos on Suomen saamelaisten parlamenttitalo, sekä kulttuuri-, koulutus- ja osaamiskeskittymä. Talossa toimivat muun muassa Saamelaiskäräjät, Saamelaisarkisto, Saamelaisalueen koulutuskeskus, Saamelaiskirjasto ja käsityömyymälä Duodji Shop.
Sajos on elävän ja kehittyvän saamelaiskulttuurin symboli, jonka tapahtumiin kaikki ovat tervetulleita. Talo on avoinna arkisin kaikille saamelaiskulttuurista kiinnostuneille. Tule ihailemaan komeaa arkkitehtuuria ja taidetta tai tekemään käsityöostoksia!
Saamelaiskulttuurikeskus SajosKolttasaamelaisten perinnetalo
Kolttien perinnetalo Sevettijärven kylässä esittelee kolttasaamelaisten perinteitä ja kulttuuria. Sevettijärvi on Suomen kolttakulttuurin keskus sekä asukasmääränsä että kulttuurin säilymisen puolesta. Perinnetalon yhteydessä on ulkomuseoalue, jossa on esillä perinteisen kolttasaamelaisen kesäpaikan rekonstruktio tupineen ja niliaittoineen.
Lue lisääKolttasaamelainen museo Ä’vv Norjassa
Norjan Neidenissä, n. 12 km Suomen puolelta Näätämöstä, sijaitsee kolttasaamelainen museo Ä’vv. Museon pysyvä näyttely Kolttainmaa on historiallinen matka kolttasaamelaisten monitahoiseen historiaan. Koltansaamen kieli on UNESCOn maailmanlaajuisesti uhanalaisten kielten luettelossa jonka vuoksi koltansaamea käytetään korostetusti näyttelyssä pääkielenä.
Huomioi museon sijainti Norjan valtion puolella, ja mahdolliset matkustusrajoitukset poikkeusaikoina.
Saamelainen kulttuuri paikallisten toimijoiden kanssa
Pohjoisimman Lapin matkailualue sijaitsee saamelaisten kotiseutualueen sydämessä. Täällä pääset tutustumaan elävään saamelaiskulttuuriin paikallisten, saamelaisten matkailuyritysten avulla.
Majoitusta jokaiselle budjetille
Alueelta löydät juuri matkasi tarkoitukseen sopivan majoituksen, halusitpa sitten nauttia hiljaisuudesta luonnon keskellä tai majoittua palveluiden parissa. Alueelta löytyy korkeatasoisten lomamökkien sekä hotellimajoituksen lisäksi runsaasti vaihtoehtoja moneen makuun, leirintäalueista erämaakämppiin. Voit myös majoittua eksoottisessa lasi-iglussa ja nauttia revontulten tanssista sänkysi yllä.
Tutustu majoituksiinTekemistä lomallasi
Nauti lomastasi kaukana pohjoisessa ja koe unohtumattomia elämyksiä! Pohjoisimmassa Lapissa voit nauttia Lapin luonnosta monipuolisesti juuri sinulle sopivalla tavalla.
Alueelle saapuminen ja liikkuminen
Pohjois-Lappiin pääsee useilla eri tavoilla – lentäen Ivaloon, omalla tai vuokra-autolla tai junalla Rovaniemelle josta on jatkoyhteys linja-autolla alueelle. Usein jo itse matkanteko pohjoiseen on elämys.
How to get here?
Inari-Saariselkä is far away in the North, yet just a few hours from Southern Finland. You can get to Lapland with multiple ways, and often the trip is an experience in itself.
{{ howToGetHere.title }}
How to get around?
When travelling through the arctic hills, you must remember that distances are quite often long. Be sure to enjoy the views while making your way from a destination to another.
Distance
- By car {{carTime.h}}{{carTime.min}}
- By bicycle {{cyclingTime.h}}{{cyclingTime.min}}
Saamelaiskylät ja kohteet
Tutustu alueen eläväisiin saamelaiskyliin ja mielenkiintoisiin nähtävyyksiin. Voit vierailla lomallasi useammassa matkakohteessa. Täällä koet tuntureiden taikaa, elät kultamaiden lumoa ja kosketat arktista kulttuuria. Täällä sinua odottaa aito Lappi.
Inspiroidu ja löydä aito Lappi
Matka kaukana pohjoisessa on seikkailu täynnä odottamattomia kohtaamisia Lapin luomoavan kauniin luonnon ja mielenkiintoisen kulttuurin kanssa. Alta löydät inspiroivia aiheita, tietoa alueesta ja syitä vierailla pohjoisimmassa Lapissa.