Tunnettu lämminhenkisestä palvelusta, erittäin hyvin huolletuista rinteistä, laduista, upeista majoitusvaihtoehdoista ja ruokailumahdollisuuksista. Inari-Saariselän alue tarjoaa kevään lomalle täydellisen kohteen. Tärkeintä lomalla on perheen tai ystävien kanssa vietetty yhteinen aika.

Täältä löydät tekemistä jokaiselle päivälle, vaikka laskettelu tai hiihto ei olisikaan sinun juttusi. Lumikenkäily Urho Kekkosen kansallispuistossa aurinkoisena pakkaspäivänä piristää kummasti mieltä. Samoin kattava talvipyöräilyn reittiverkosto mahdollistaa pääsyn syvemmälle kansallispuistoon huolimatta ympäröivästä paksusta hangesta. Reittejä löytyy myös monikäyttöön, jolloin niillä voi harrastaa myös juoksua ja kävelyä. Reiteille voit ottaa mukaan perheen pienimmätkin esimerkiksi pulkassa tai ahkiossa. Talviretkeilyyn löytyy mahdollisuuksia myös esimerkiksi Inarista Juutuan luontopolulta. Kelkka– ja huskysafarit vievät sinut syvemmälle luonnon keskelle ja öisin revontulten tanssi valaisee pohjoista taivasta.

Lapin taikaa kokemassa ja onnea etsimässä

Auringon kajo tunturien takaa, kun rinteessä ei ole vielä yhtäkään suksen jälkeä, kuulet sydämen sykkeesi ennen kuin lähdet matkaan kohti laaksoa tunturien välissä

Muistatko viime kerran, kun seisoit rinteen alkupäässä tai reppu selässä talvireitin alkupäässä valmiina lähtöön? Koko päivä edessäsi. Se ilo mitä koit, kun laskit hyvin hoidettuja rinteitä alas, nautit kuuman juoman ja paikallista ruokaa laskupäivän tai hiihtoretken lomassa, joko ravintolassa tai retkitulilla valmistettuna. Kuuntelit lasten iloa ja naurua lumileikkien keskellä tai lapsen hurmaa onnistumisista uuden talvilajin parissa. Ei kun matkaan ja kokemaan se jälleen!

Suuret tykkylumiset puut, syviä jalanjälkiä hangessa ja kimaltavaa valoa kylästä iltahämärässä, tunnelma on täällä vähintäänkin taianomainen

Muistatko viime retken jalan tai lumikenkäillen hankien keskellä? Kevään aurinko lämmittää nenänpäätä ja pakkanen on saanut posket punoittamaan. Vastaan tulee pyöräilijä ja tervehtii iloisesti sinua reitillä, teille kummallekin on hyvin tilaa toteuttaa lempiharrastustanne samassa ympäristössä. Ehkäpä tapaatte retkitulilla ja sovitte lähtevänne kokeilemaan pyöräilyä toisena päivänä yhdessä. Seisahdut katsomaan hiljaa alas leijailevia lumihiutaleita ja lähdet taas liikkeelle.

Rätisevä takkatuli lämmittää väsyneitä jalkoja villasukissasi ja olet kietonut kätesi höyryävän tee tai kaakaokupin ympärille

Muistatko sen talvisen illan? Pitkän päivän päätteeksi menit samaan ravintolaan syömään, jossa herkuttelit paikallista ruokaa jo matkan ensimmäisenä iltana. Tarjoilija tunnistaa sinut heti ja jaat hänelle tarinaa tähänastisesta matkastasi. Nauratte yhdessä. Oli hyvä päivä.

Onni löytyy sinusta

Onnen etsintään ovat perehtyneet psykologit, runoilijat ja filosofit. Onko se vain tuurista kiinni, vai voitko kenties itse vaikuttaa asiaan? Onko onnellisuus meistä kiinni ja mitä se onni ylipäänsä on? Täällä pohjoisimmassa Lapissa onni löytyy pienistä asioista ja on se vähän itsestäkin kiinni. Kuitenkin se on varmasti osa Lapin taikaa.

Ulkoilu luonnossa rauhoittaa mieltä, on terveellistä ja tekee onnelliseksi. Asiastahan on kirjoitettu kymmeniä kirjoja. Oletko huomannut tuntureilla vaeltaessa riippumatta vuodenajasta, että sieltä löytyy niin sanottuja onnen paikkoja? Mykistävä maisema tai ihmeellinen rauhallinen olotila, jonka koet tietyissä paikoissa voimakkaana. Ne ovat sinun onnenpaikkojasi. Niitä tulee lisää muistojen myötä. Monelle Saariselän Aurora tuvan tulipaikka on yksi niistä muistojen tuomista onnenpaikoista.

Tosiasiassa meistä jokainen on hiukan vastuussa omasta onnellisuudestaan. Olipa se sitten avotunturipyöräilyä, hiljaista käveleskelyä talvipolulla tai vauhdikasta menoa rinteessä, ulkoilu vapauttaa hyvän olon hormoneja ja saavat olon onnelliseksi. Kokeile vaikka ja tarkastele omaa olotilaa ulkoilun päätteeksi. Usein retkellä tapahtuneet pienet sattumatkin naurattavat tässä vaiheessa.

Näistä onnenhetkistä luonnossa syntyy osittain ainakin se Lapin taika ja kaipuu takaisin. Ota kaikki irti sinulle tärkeistä hetkistä ja voit palata niihin muistoihin lomasi jälkeenkin. On tärkeää tiedostaa upeat elämykset ja kokemukset kaikilla aisteilla. Muistele hetkiä yhdessä muiden kanssa ja suunnittele seuraavaa matkaa pohjoisimpaan Lappiin, sillä täällä odotetaan sinua jo!

News