Monelle pohjoisin Lappi on matkakohde, jonne tullaan viettämään lomaa tiettynä vuodenaikana. Onnistuneesta lomasta jääneet muistot houkuttelevat takaisin toistamiseen. Mitäpä, jos onnellisia muistoja olisi toiseltakin vuodenajalta? Kannattaa rohkeasti lähteä kokeilemaan uutta ja voit todeta kuinka erilainen on pohjoisin Lappi eri vuodenaikoina.

Syksyn tunnelmaa

Syksyn tullen leiskuvat ruskan värit. Jos et ole vielä pohjoisimman Lapin ruskaa nähnyt, sinun on aivan pakko. Syksy on parasta aikaa retkeilylle, sillä lämpötilat ovat suotuisat kaikkiin aktiviteetteihin. Ei ole liian kylmä eikä kuuma. Pimenevät illat ovat kerrassaan tunnelmallisia ja takkatuli kutsuu lämpöön. Useissa mökeissä on takanpolttomahdollisuus, joten siirrä nojatuoli takan eteen, käperry vilttiin ja kuuntele tulen rätinää.

Ensilumen valoa

Ensilumi aloittaa talvikauden ja täällä se saadaankin maahan jo lokakuussa. Ensilumi sataa hiljalleen ja valon määrä lisääntyy, kun valkea matto peittää tienoon. Ensilumi saattaa jäädä maahan, mutta usein vielä sulaa pois ennen varsinaista lumipeitettä. Ensilumi on aivan kuin viesti talvelta, että täältä ollaan tulossa. Revontulikausi käynnistyy syyskuussa ja onkin parasta aikaa revontulien tarkkailuun. Suosittelemme menemään veden äärelle taivaan tulia seuraamaan, sillä silloin voit nähdä niiden heijastuvan veden pinnasta. Tienoo värjäytyy vihreään värihuntuun ja hetki on taikaa täynnä.

Talven taikaa

Maaginen talvi tulee ja pehmentää maan muotoja. Pyöreät tunturit ja vaarat näyttävät pehmoisilta ja kutsuvilta. Olet aivan kuin niiden syleilyssä. Talven parhautta on esimerkiksi pyöräillä hankien keskellä, lumikenkäillä tunturiin tai hiihtää kansallispuistossa. Päivän päätteeksi voi istahtaa saunan lauteille tai hemmotella itseä hieronnassa.

Aurinkohangilla

Talvikausi on upea sitä ei käy kieltäminen. Tykkylumiset puut ja kengän alla narskuva lumi, ajatuskin vie sinut suoraan talven ihmemaahan. Kevään koittaessa valon määrä lisääntyy vauhdilla ja on aika aurinkohankien. Keli on lämmin ja kirkas. Aurinkohangilla talvipyöräily, hiihto ja laskettelu jatkuvat pitkälle kevääseen. Huhtikuu on ainakin paikallisten mielestä kevään parasta aikaa ulkoiluun.

Pääskysestä ei päivääkään

Alkukesästä luonto puhkeaa kukkaan ja kasvukausi kiihtyy. Vihreät lehtipuut ovat kirkkaita ennen kuin keskikesällä vihreän sävy tummenee. Maisema on aina erilainen. Aurinkoisena päivänä vesi näyttäytyy tummansinisenä, mutta minkä värinen vesi on sadesäällä? Kesäsade on paras paikka tanssia luonnossa, metsässä ja kuunnella sateen ropinaa lehdillä ja lammissa. Kesätekemistä riittää jokaiseen makuun, seikkailumielisille ja rauhaa etsiville. Hiljaisuuden rikkoo vain lintujen laulu, kalan maikkuminen tai haapapuun lehtien havina tuulessa.

Unelmoi, suunnittele ja toteuta unelmiesi retkiä pohjoisimmassa Lapissa vuodenajasta riippumatta. Löydät varmasti juuri sinun näköisesi lomakokonaisuuden täältä meiltä. Tervetuloa!

Artikkelin pääkuva: Patricia & Clara Le Signor

Ajankohtaista