Kevät on pohjoisimman Lapin aarre, aika jolloin voit nauttia talven elämyksistä ja lumen riemusta lempeässä kevätauringon lämmössä.

Suunnittele, pakkaa ja tule aurinkohangille kevätlomalle. Jaa aikasi läheistesi kanssa ja nauti auringon energiasta, rauhassa, ilman tunnetta kiireestä tai hälinästä. Palvelut ovat auki ja täynnä mahdollisuuksia tutustua Lapin kevääseen ilman huolta huomisesta. Linnut laulavat puissa äänekkäästi ja hanki kantaa pakkasyön jäljiltä mainiosti. On lentokeli ladulla, rinteissä ja talvipoluilla.

Aurinkohanget ovat saaneet nimensä siitä, että aurinko kimmeltää miljoonien timanttien tavoin takaisin hangen pinnasta aivan kuin aurinko paistaisi kahdesta suunnasta. Kevätlomalla tulee huolehtia hyvin aurinkosuojan käytöstä ja silmien suojaamisesta.

Aurinko lämmittää päivällä niin, että hangen pinta sulaa ja yöllä pakkanen kovettaa hangen uudelleen. Hankikanto syntyy tästä ja hankikanto auttaa myös latuja ja talvipyöräilyreittejä säilymään hyvinä pitkälle kevääseen. Mikä parasta, ulkoiluun ei tarvitse enää vuorautua monen vaatekerroksen turvin, vaan liikunnallisissa aktiviteeteissa pärjää kevyemmälläkin vaatetuksella. Mikäli olet lähdössä nauttimaan auringosta pilkkiavannon reunalle, kannattaa pukeutua todella lämpimästi, jotta vilu ei iske paikallaan ollessa.

Arvonta unelmamatkasta Lappiin on käynnissä!

Golden Route of Lapland – lomamatka arvonta

Osallistu arvontaan ja voita lomamatka kahdelle pohjoisimmassa Lapissa!

Tämä reitti vie sinut Saariselän loputtomilta tuntureilta Inarijärven jylhien maisemien kautta mystiselle Lemmenjoelle. Näätämön rauhalliselta erämaa-alueelta on vain lyhyt matka eksoottiselle Jäämerelle, josta matka jatkuu Suomen huipulle Nuorgamiin. Reitti jatkaa tarunhohtoisen Tenojoen vartta kauniille Kiellajoelle Kaamaseen. Tervetuloa tutustumaan Pohjois-Lappiin!

Vietitpä aikaasi aurinkohangilla lasketellen tai muita talven lajeja harrastaen, seuraillen luonnon heräämistä, touhuten lasten kanssa tai etätoimistoa pitäen, tarttuu mukaan muistoja ja inspiraatiota matkalta pohjoisimpaan Lappiin.

Majoitusta löytyy alueelta laaja valikoima ja varmasti myös juuri sellainen kohde, mitä sinä etsit. Rauhallinen ympäristö ja kotoisa miljöö varmistavat osaltaan hyvät unet koko viipymän ajalle. Hotellit tarjoavat huolettoman paikan järjestää ruokailu ja yöpyminen samassa paikassa. Tutustu majoitustarjontaan täällä.

Syitä matkustaa pohjoisimpaan Lappiin keväällä

Moni meistä odottaa jo kesälomaa. Unelmia kukkien tuoksusta ja kesäauringon lämmöstä, sinisestä ulapasta ja valkoisista hiekkarannoista. Vielä ei ole niiden aika, mutta tässä syitä matkustaa aurinkohangille pohjoisimpaan Lappiin.

Voit säästää huimasti majoituksessa ja lennoissa, kun matkustat korkean sesongin ulkopuolella. Kaikki palvelut ovat avoinna, vaikka matkailijoita on vähemmän. Hassua kuitenkin on, että kevät jää hieman unholaan, vaikka huhtikuu esimerkiksi on mitä mainioin aika nauttia talven aktiviteeteista ja samaan aikaan nauttia leudosta, aurinkoisesta kevätsäästä.

Sää on täydellinen tutkimiseen

Ulkoilu kevätsäässä on mitä mainioin tapa viettää aikaa ja tutkailla luonnon heräämistä talviunilta. Luonnossa retkeily aurinkohangilla on parasta, kun kevään tuoksu leijuu ilmassa, maisemat ovat upeat ja retkinuotiolla paistuu retkieväät ja nokipannussa keittyy kahvi. Ulkona kaikki maistuu paremmalta, mutta silti retkipäivä on mukava päättää toisen kokkaaman päivällisen ääreen. Alueemme ravintolat käyttävät hyödyksi paljon paikallisia raaka-aineita ja luovat pohjoisen mauista uskomattoman maukkaita aterioita.

Vähemmän väkeä

Useimmat ihmiset päätyvät matkustamaan joko valinnan tai pakon edessä huippusesongilla, joten usein kevätkuukausina on hiljaisempaa. Vähemmän ihmisiä alueella tarkoittaa enemmän tilaa aktiviteeteissa ja helpompaa tutustumista kohteisiin. Se tarkoittaa, että kaikkeen tekemiseen on enemmän aikaa. Kevään loma on täydellinen tapa ladata akkuja ja sitten jaksaa taas tehdä töitä kesälomaan saakka.

Kevät on täydellinen aika matkustaa pohjoisimpaan Lappiin, kun haluat erityisen rauhallisen, huolettoman ja rennon loman.

talvipyöräilyä Nuorgamissa ja Utsjoella

News