Suomen pohjoisin roadtrip

Matka alkaa kultakulttuurin keskeltä Tankavaarasta

Aloita matkasi Tankavaarasta ja vieraile Kultamuseossa tutustumassa alueen kultakulttuuriin ja kimaltavaan historiaan. Huomaatko matkalla Saariselälle, kuinka kuusimetsä muuttuu mäntymetsäksi?

Tutustu Kultamuseoon

Saariselkä Urho Kekkosen kansallispuiston kainalossa

Jatka matkaasi pohjoiseen kohti Saariselkää. Vieraile Urho Kekkosen kansallispuistossa esimerkiksi vaeltaen ja pyöräillen. Laaja reittiverkosto vie nopeasti erämaahan pohjoisten tuntureiden keskelle. Kylän kupeessa sijaitseva Aurorapolku vie sinut Auroratuvalle, josta on upeat näkymät kansallispuistoon. Retkeilyn makuun pääsevät Aurorapolulla myös perheen pienimmät, sillä maasto on helppokulkuista.

Saariselkä kohteena

Inarijärvi

Uutissivusto CNN julisti Inarijärven yhdeksi Euroopan kauneimmista paikoista: ”Ympärivuotinen paratiisi!” Matkan voikin kruunata lekottelemalla Inarijärven rannoilla tai tarkastelemalla maisemia vetten päältä järviristeilyn muodossa. Inari on Suomen saamelaisuuden keskus, ja matkailija löytää täältä tekemistä ja kokemista joka päivälle!

Inari ja Inarijärvi

Inarista Utsjoelle

Suuntaa kohti pohjoista Inarin kirkonkylästä. Reitti kulkee erämaa-alueen halki ja mm. Kevon kansallispuiston ”ohi”, jonka jälkeen saavutaan Utsjoelle.

Utsjoella voit kiivetä Ailigas-tunturille kurkistelemaan Norjan puolelle tai lainata vaikka sup-laudan ja meloa pitkin Tenoa. Teno on kuuluisa lohijoki, joka näyttäytyy mm. pitkin joenvartta ripoteltuina puuveneinä ja kalamiehen mökkeinä.

Utsjoki kohteena

Utsjoelta Nuorgamiin

Utsjoelta jatketaan pitkin Tenon vartta kohti EU:n pohjoisinta kylää, Nuorgamia. Nuorgamista pääsee helposti tunturiylängolle Pulmankijärven tietä pitkin, ja käyntikohteita sekä tekemistä löytyy niin omatoimisesti kuin ohjatustikin. Pulmankijärvi on vanha Jäämeren vuono.

Nuorgam kohteena

Näätämö-Sevettijärvi

Nuorgamista voi suunnan ottaa kohti Näätämöä – joko Norjan puolta pitkin tai Suomen teitä ajaen. Erämainen Näätämö on eräilijän unelma, ja kalastuspalvelut sekä -mahdollisuudet ovat parhaasta päästä!

Näätämöstä matka jatkuu kohti Sevettijärveä ja kolttasaamelaisten maita.  Kolttasaamelainen ja ortodoksinen kulttuuri ja perinne ovat voimakkaasti mukana Sevettijärveläisten elämässä ja kylän tarjoamissa palveluissa.

Sevetistä kippurainen tie vie Inarijärveä mukaillen Kaamasen kautta Inariin.

Näätämö-Sevettijärvi
mountain biking in nuorgam & utsjoki

Koe monta kohdetta

Inarijärveltä matkaa voi jatkaa etelään kohti Ivaloa ja Saariselkää tai suunnata länteen kohti Lemmenjokea tai Karigasniemeä. Tutustu Inari-Saariselkä alueen eläväisiin kyliin ja mielenkiintoisiin kohteisiin. Inari-Saariselällä koet tuntureiden taikaa, elät kultamaiden lumoa ja kosketat arktista kulttuuria. Pohjois-Lapissa matkailijaa odottavat saamelaiset ja lappilaiset kulttuurikohteet sekä vertaansa vailla olevat luontonähtävyydet.

Tutustu kohteisiin ja nähtävyyksiin
vene lemmenjoella

Kansallispuistot ja erämaa-alueet ympärilläsi

Pohjoisimman Lapin alueelta löydät Suomen kaksi suurinta kansallispuistoa, Kevon luonnonpuiston, kuusi erämaa-aluetta ja Inarin retkeilyalueen. Yksistään Saariselällä on 200 km merkittyjä patikkapolkuja retkeilijöiden käyttöön. Tutustu alueen kansallispuistoihin sekä luontokohteisiin Suomen pohjoisimmalla roadtripillä.

Lue lisää
Hiking in UK National Park

Majoitusta jokaiselle budjetille

Alueelta löydät juuri matkasi tarkoitukseen sopivan majoituksen, halusitpa sitten nauttia hiljaisuudesta luonnon keskellä tai majoittua palveluiden parissa. Alueelta löytyy korkeatasoisten lomamökkien sekä hotellimajoituksen lisäksi runsaasti vaihtoehtoja moneen makuun, leirintäalueista erämaakämppiin. Voit myös majoittua eksoottisessa lasi-iglussa ja nauttia revontulten tanssista sänkysi yllä.

Tutustu majoituksiin

How to get here?

Inari-Saariselkä is far away in the North, yet just a few hours from Southern Finland. You can get to Lapland with multiple ways, and often the trip is an experience in itself.

{{ howToGetHere.title }}

How to get around?

When travelling through the arctic hills, you must remember that distances are quite often long. Be sure to enjoy the views while making your way from a destination to another.

From
to

Distance

  • By car {{carTime.h}}{{carTime.min}}
  • By bicycle {{cyclingTime.h}}{{cyclingTime.min}}