Hotel Utsjoki on yksi Suomen pohjoisimmista hotelleista.

Ensimmäiset suomalaiset matkailijat alkoivat käydä Utsjoen alueella 1950-luvulla.

Valtion rakennuttaman hotellin päärakennus valmistui vuonna 1959, vain vuosi sen jälkeen, kun alueelle saatiin ensimmäinen kunnon tieyhteys. Ennen tietä Utsjoelle kuljettiin jalkaisin, porokyydillä tai veneellä. Hotellin ensimmäinen laajennus tapahtui vuonna 1967. Matkailukalastus alkoi 1960 ja 1970 -luvuilla ja siitä muodostui tärkeä elinkeino ja sivuelinkeino monelle paikkakuntalaiselle.

1980-luvulla Utsjoen matkailuhotelli tarjosi ympärivuotista majoitusta, suosittuja tanssi-iltoja ja kalastuksen lisäksi muita ohjelmapalveluja. Hotellin tarinaa ovat kirjoittaneet useat eri omistajat, myös ulkolaiset omistajat sekä matkailijat ympäri Suomen ja se tarina on värikäs.

Hotelli ehti olla suljettuna 2 vuotta ennen nykyistä omistajaa.

Toukokuussa 2018 seinäjokelainen yrittäjäneuvos Antti Peltoniemi osti myynnissä olleen hotellikiinteistön.

Mikä sai hänet kiinnostumaan hotellista?
Jo viisitoista vuotta aikaisemmin Antti Peltoniemi oli hankkinut Utsjoelta Tenojoen varrelta maa-alueen, jonne hän on rakentanut oman lomanviettopaikan. Näiden vuosien aikana Peltoniemi on tutustunut Utsjokeen, ympäröivään seutuun, sen asukkaisiin ja luontoon.

Uuden omistajan toimesta Hotel Utsjoki on peruskorjattu ja avattu uudelleen kesällä 2019. Kesällä 2020 Hotel Utsjoki on avannut uuden Alissande – kelohuoneiston noin 6 km:n etäisyydelle hotellista, Nuorgamin tien varteen tunturin rinteeseen. Kehittämistoimet jatkuvat edelleen palvelujen suhteen niin hotellissa kuin Alissanden ympäristössä.

Tervetuloa legendaariseen hotelliimme!

Contact information

Hotel Utsjoki

Luossatie 4, 99980 Utsjoki

+358 (0)40 580 1770
hotel@hotelutsjoki.fi

Facebook
Instagram

Website

Contact information

Hotel Utsjoki

Luossatie 4, 99980 Utsjoki

+358 (0)40 580 1770
hotel@hotelutsjoki.fi

Facebook
Instagram

Website