Skibussi

Skibussi lähtee aamuisin ja palaa iltaisin Ivalon linja-autoasemalle. Päivän reitti kiertää Saariselän hotellit ja käy säännöllisesti sekä Kaunispään huipulla että Saariselkä Ski & Sport rinnekeskuksessa ja pysähtyy Kuukkelin kauppakeskuksessa. Kahdesti päivässä reitti kulkee Laanilan kautta Kiilopään retkeilykeskukseen.

Hyödynnä skibussipalvelua monipuolisesti lomasi aikana

Saariselän Ski & Sport rinnekeskuksessa bussi käy säännöllisesti päivän aikana ja mukana kulkevat kätevästi niin sukset, laudat kuin pulkatkin.

Suunnittele vaikka hiihto- pyöräily- ja ulkoiluretkesi niin, että voit hyödyntää yhteen suuntaan bussikuljetusta. Esimerkiksi hiihtäen Saariselältä Kiilopäälle ja takaisin iltapäivällä bussilla tai toisin päin. Kyytiin mahtuu niin sukset, lumikengä ja – laudat kuin pyörätkin.

Retken voi myös tehdä bussireittiä hyödyntäen lounaalle tai kahville Kaunispään tunturin huipulle, Laanilan Savottakahvilaan tai rinnekeskuksen Ravintola Láávuun.

Pysäkkitaulut ovat nähtävillä kullakin aikataulussa listatulla pysäkillä.

Tutustu alueen palveluihin

Tutustu alueen kohteisiin

Saapuminen ja liikkuminen alueella

Saapuminen

Inari-Saariselkä sijaitsee pohjoisessa, mutta kuitenkin vain muutaman tunnin päässä Etelä-Suomesta. Lappiin pääset usealla eri tavalla, ja usein matka on elämys itsessään.

{{ howToGetHere.title }}

Liikkuminen

Matkustaessasi arktisilla alueilla on hyvä muistaa, että etäisyydet voivat olla melko pitkiä. Nautithan näköaloista siirtyessäsi kohteesta toiseen.

Kohteesta
kohteeseen

Etäisyys

  • Autolla {{carTime.h}}{{carTime.min}}
  • Pyörällä {{cyclingTime.h}}{{cyclingTime.min}}