Poroerotukset pohjoisimmassa Suomessa

Tunnemme Petteri Punakuonon, mutta millainen todellinen merkitys ja tarkoitus poronhoidolla on kulttuurisesti ja elinkeinona pohjoisimmassa Suomessa? Tässä artikkelissa pääset tutustumaan yksityiskohtaisesti poronhoitajien intensiivisimpään aikaan eli poroerotuksiin. Lisää tietoa poronhoidosta voi lukea esimerkiksi paliskuntain yhdistyksen verkkosivuilta www.paliskunnat.fi.

Poro on puolivilli eläin. Se elää luonnossa, mutta jokainen poro on jonkun poronhoitajan yksityisomaisuutta. Poronhoito on yksi saamelaisten perinteisistä elinkeinoista. Suomessa poronhoitoa harjoitetaan paliskunnissa, joita on yhteensä 54. Paliskunta on laaja maantieteellinen ja paliskunnan aidoilla rajaama alue, jolla kyseisen paliskunnan poronomistajien porot laiduntavat ja jossa poronomistajat myös hoitavat porojaan. Paliskunta on myös osuuskunnan tavoin toimiva yritys. Poronhoidon ammatti on kehittynyt pitkälti luonnonolosuhteiden ja poron luontaisen käytöksen ympärille, mutta myös nykyteknologiaa hyödynnetään tarpeen mukaan. Esimerkiksi erilaiset moottoriajoneuvot, paikantimet ja dronet ovat osa nykypäivän poronhoitoa.

Poronhoitajille vuoden kiireisintä aikaa ovat loppusyksyllä tapahtuvat poroerotukset. Jokaisella paliskunnalla on oma poroerotusaitansa. Poroerotusaita näyttää ulkopuolisen silmään keskellä erämaata olevalta, valtavalta labyrintilta, jonka vieressä on lukuisia pieniä mökkejä. Nämä mökit ovat poronhoitajien porokämppiä, joita he hyödyntävät tukikohtanaan poroerotustöiden aikana. Valtava labyrintti on kokonaisuus erilaisia isompia ja pienempiä, eri mallisia aitauksia ja aidoin rakennettuja käytäviä, joilla on jokaisella oma tarkoituksensa porojen erotusprosessissa. Mitä poroerotuksissa sitten oikeastaan tapahtuu, ja mikä merkitys aitauksen muodolla on? Eri paliskunnissa voi olla eroavaisuuksia käytännöissään, mutta tässä artikkelissa kerrotaan Suomen pohjoisimman kunnan, Utsjoen alueella sijaitsevan Paistunturin paliskunnan poroerotuksista.

Poroerotukset ajoittuvat useimmiten lokakuulle. Uudet vasat (miessi) ovat syntyneet toukokuussa ja vaellelleet vapaina muiden porojen kanssa tuntureilla koko kesän, etsien luonnosta ruokaa. Rykimäaika eli porojen kiima-aika ajoittuu syyskuulle. Rykimän aikana hirvaat eli urosporot keräävät vaatimia eli naarasporoja pieniin laumoihin eli tokkiin (eallu). Poronhoitajat hyödyntävät työssään näitä valmiita porotokkia, sillä erotusten aikana paliskunnan porot kootaan erotusaidalle. Paistunturin paliskunnassa on noin 6.000-7.000 poroa ja näiden lisäksi keväällä syntyneet vasat. Poronhoitajat kokoavat nämä kaikki porot noin tuhannen tai kahden tuhannen poron joukko kerrallaan maastosta erotusaidalle. Apuna suuren poromäärän kokoamisessa ja ajattamisessa erotusaitaa kohti käytetään mönkijöitä, moottorikelkkoja, droneja, paikantimia ja myös porokoiria. Tätä porojen kokoamista erotusaidalle kutsutaan etoksi (čohkket). Tuhansien villieläinten siirtäminen kymmenien kilometrien matkan vaatii paljon taitoa ja kokemusta maastossa liikkumisesta ja ymmärrystä poron käyttäytymisestä.

Kun tällainen yli tuhannen poron tokka on saatu poroerotusaidan lähettyville, ne ajetaan leveää, aitakujaa pitkin suureen katseluaitaan (geahčadallanáidi). Sieltä porot ohjataan pienempiin aitoihin, joita kutsutaan esikirnuksi (ovdagirdnu), ja sieltä taas kirnuun (girdnu), joka on muodoltaan pyöreä aitaus keskellä erotusaitausta. Kirnuun voidaan ottaa kerrallaan muutamasta kymmenestä sataan poroa (boazu), joten porot ”kirnutaan” perättäisissä ryhmissä. Kirnussa porot vedetään, eli napataan kiinni sarvista. Edellisvuonna syntyneet naarasporot (vuonjal), joilla ei ole vielä syntynyt omaa vasaa, sekä hirvaat (sarvvis) suurine sarvineen, tunnistetaan korvamerkin perusteella, lasketaan, annetaan loislääkitys ja päästetään takaisin luontoon yhden kirnuun yhdistyvän sivuaidan kautta. Toukokuun vasoilla ei vielä ole korvamerkkejä, eikä niiden omistajia ole tunnistettu, joten vasoille laitetaan jokaiselle numerolappu kaulaan (pohjoissaameksi vasa on miessi, mutta syksyllä vasa on jo isompi ja sitä kutsutaan sanalla čearpmat). Muut täysikasvuiset porot vedetään korvamerkistä tunnistaen, ja jokainen poronomistaja maalaa oman poronsa karvaan omat nimikirjaimensa tai muun tunnistettavan merkin sekä numeroi ne. Vasat ja nämä muut täysikasvuiset porot siirretään ensimmäisen kirnuamisen jälkeen takaisin katseluaitaan. Katseluaidassa poronomistajat seuraavat porojen liikkumista ja kirjaavat ylös, millä numerolapulla olevat vasat näyttäisivät seuraavan heidän omistamiaan vaatimia (áldu) eli naarasporoja. Näin vasoista voidaan tunnistaa omistajuus. Numerot ilmoitetaan poroisännälle, joka kokoaa tiedot vasojen lukumäärästä ja omistuksista.

Kun kaikki vasat on katseltu, siirrytään kirnuamisen toiseen kierrokseen. Porot siirretään uudelleen isosta katseluaidasta esikirnuihin, ja sieltä pienemmissä ryhmissä kirnuun. Tällä toisella kirnuamiskierroksella poronomistajat vetävät omia porojaan, tunnistaen omansa korvamerkistä, kylkeen maalatuista nimikirjaimista tai vasan numerolapusta. Poronomistaja tekee jokaisen omistamansa poron kohdalla päätöksen, mitkä porot myy lihateollisuuteen, mitkä ottaa omaan käyttöönsä kotiteurastukseen ja mitkä porot palaavat takaisin luontoon. Kaikki porot kirjataan ylös eli luetaan. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään porojen enimmäismäärä paliskunnittain ja poronhoitajaa kohden, ja tämä säädös velvoittaa poronhoitajia teurastamaan tietyn vähimmäismäärän poroistaan. Asetus on voimassa kymmenen vuotta kerrallaan. Paliskuntakohtaisella säätelyllä pyritään tasaamaan eri elinkeinojen eturistiriitoja etenkin maankäytössä ja suojaamaan myös luontoa.

Kirnun ympärillä olevilla pienemmillä aitauksilla ja käytävillä on kaikilla oma tarkoituksensa. ”Kauppakonttori” (gávpi) on suurempi aitaus, josta kulkee aitakäytävä poroaidan teurastamolle ja teuraskuljetusten lastauspaikalle. Tämä sivuaitaus on suuri ja poroille on siellä heinää ja luonnonvettä, jotta poro pääsee rauhoittumaan stressaavan erotustilanteen jälkeen. Kauppakonttoriin laitetaan vedettäessä ne porot, jotka menevät myyntiin lihateollisuuteen. Pienempiä kirnun viereisiä aitauksia kutsutaan konttoreiksi (kontor). Konttoreita on sekä yksityisiä että yhteisiä. Omaan konttoriin laitetaan kotiteuraaksi tai muuhun omaan käyttöön tulevat porot, ja yhteisiin konttoreihin laitetaan ne porot, jotka palaavat luontoon tokissa. Samaan konttoriin voidaan laittaa kaikkien niiden poronomistajien porot, jotka paimennetaan takaisin samalle laidunalueelle. Kaikki luontoon palaavat porot saavat loislääkityksen, jonka antaa erotuksissa koko ajan mukana oleva eläinlääkäri.

Kirnuamisen toinen kierros kestää yleensä koko päivän. Kirnussa käsitellään poroja pienemmissä ryhmissä niin monta, että lopulta kaikki erotusaidalle tuoduista, noin tuhannesta tai kahdestatuhannesta porosta on saatu käsiteltyä. Tämänkin jälkeen poronhoitajilla on vielä runsaasti työtä jäljellä. Ne porot, jotka palaavat takaisin luontoon, ajatetaan useiden kilometrien päähän erotusaidalta, jotta ne eivät vahingossa kulje takaisin aitauksiin. Kotiteurastukseen valitut porot tainnutetaan ja kaulavaltimot leikataan auki ja veri valutetaan. Ruhot nyljetään ja suolistetaan. Kun ruho on roikkunut noin päivän, liha voidaan leikata ja pakata. Poro pyritään hyödyntämään kokonaan. Saamelaisessa perinneruuassa käytetään mm. poron verta ja luuydintä, ja poron sarvet ja nahka voidaan käyttää perinteisissä käsitöissä ja tarve-esineissä, kuten koruissa, kengissä ja porontaljoissa.

Lihateollisuuteen menevät porot lastataan rekkoihin erotusaidan teurastamon viereisen aitausrakennelman kautta, joka yhdistyy kirnuaitaukseen pitkällä käytävällä. Aiemmin porot teurastettiin jo erotusaidan omalla teurastamolla, mutta nykyään suurin osa kuljetetaan Rovaniemelle isompaan teurastamoon. Lastauspaikan luona oleva aitaus on suuri ja sen läpi kulkee joki, joten porot pääsevät juomaan vettä. Lisäksi aitaukseen tuodaan poroille heinää, ja syöminen rauhoittaa niitä. Aitaus on rakennettu siten, että poronhoitajat pystyvät lastaamaan poroja rekkoihin pienemmissä erissä, sillä eläintenkuljetusrekat koostuvat useista pienistä karsinoista, joihin menee noin 4-8 eläintä kerrallaan. Eläinlääkäri tarkastaa kaikki porot ennen kuljetusta.

Jos keli sallii ja poronhoitajat eivät ole sopineet pitävänsä välipäivää levätäkseen, niin osa poronhoitajista lähtee jo lastauksen aikana maastoon kokoamaan seuraavaa yli tuhannen poron ryhmää erotusaidalle. Kokoaminen voi kestää päivästä useampaan päivään, riippuen porojen sijainnista ja keliolosuhteista. Kun uusi tokka on taas erotusaidalla, koko erotusprosessi käydään läpi uudelleen, kunnes mahdollisimman suuri osa paliskunnan poroista on saatu käsiteltyä läpi. Erotukset kestävätkin kaiken kaikkiaan yli kuukauden, sillä yhden tokan käsittely kokoamisineen vie jopa viikon.

Tämä artikkeli on kirjoitettu Paistunturin Paliskunnan poroisännän (boazoisit Ari-Heikki Aikio) luvalla ja konsultoimalla paliskunnan poronhoitajia (badjeolmmoš).

Tekstin on kirjoittanut Petra Suontausta, joka asuu Utsjoella ja opiskelee matkailua Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa. Kirjoittaja oli mukana poroerotuksissa viikon ajan lokakuussa 2023.

Lue lisää vastuullisesta matkailusta ja poronhoidon huomioimisesta Explore Utsjoen verkkosivuilla.