Poroja löytyy pohjoisimman Lapin alueelta reippaasti enemmän kuin meitä ihmisiä. Poroista jokainen kuuluu jollekin, ne eivät ole villieläimiä sinällään, vaikka vapaasti luonnossa vaeltavatkin. Nyt toukokuussa luonto ja eläimistö on herkimmillään, kun kesä lähestyy. On vasonta-aika ja pieniä poronvasoja syntyy piilossa, metsien suojissa. Poro on mielenkiintoinen eläin, josta et ehkä tiedäkään vielä kaikkea. Tässä viisi mielenkiintoista faktaa poroista, joita voit käyttää seuraavalla Lapin matkalla seurueesi tietoiskuina.

1.Porojen silmienväri vaihtelee vuodenaikojen mukaan, kesällä valoa heijastava kerros on kullankeltainen ja talvella tummansininen, jolloin poron kyky nähdä hämärässä paranee.

2.Jäältä löytää tuskin poron kaivuukuoppia, sillä poron hajuaisti on niin hyvä, että se haistaa jäkälän metrisen hangen läpi, siksi se on myös niiden tärkein aisti.

3.Poroilla on monenlaisia nimityksiä vaikkapa väriin ja ikään liittyen. Esimerkiksi hirvas eli yli 3-vuotias urosporo, valkko eli valkea poro.

4. Poron sarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta, se voi kasvaa päivän aikana jopa 2cm. Sarvet sen lisäksi vaikuttavat poron asemaan tokassa, jos poro menettää sarvensa asema heikkenee.

5. Poro on myös erinomaista ruokaa, ei vain liha mutta myöskin poron kieli, sydän, maksa ja veri. Poro sisältää runsaasti vitamiineja, rautaa ja proteiinia!

Kirjoittaja: Suvi Värriö, Matkailuala, Saamelaisalueen Koulutuskeskus, Inari.

Tutustu poroelämyksiin

Ajankohtaista