Hiihtolomilla lumen riemua pohjoisimmassa Lapissa.

Hiihtolomien ajaksi riittää ohjelmaa koko perheelle. Euroopan pohjoisin laskettelukeskus Saariselällä järjestää monenlaista ohjelmaa kaikille kolmelle hiihtolomaviikolle. Aurora tuvan luontoiltapäivissä koko perhe pääsee mukaan kuulemaan metsän tarinaa.

Lisäksi talven aktiviteetit ovat parhaimmillaan, joten ei muuta kuin pyörän selkään, sukset jalkaan tai reen kyytiin ja menoksi.

Ladut ovat huippukunnossa ja koko verkosto on auki hiihtolomille.

Saariselkä Ski & Sport Resort Viikko-ohjelma hiihtolomille (8,9,10)

Maanantaisin – Fazerin sponsoroimat Easy Slalom pujottelukisat klo 16–17 tuolihissin viereisessä rinteessä numero 4. Käy kellottamassa oma aika ja haasta kaverisi mukaan!  Palkintojenjako kaikille osallistujille vuokraamorakennuksen edessä klo 17:30.

Tiistaisin – Snowtube-keilausta klo 16 – 17:30. Tapaamispaikka tubealueella, rinteessä numero 23.  Kilpailu sisältää kaksi laskua ja kaadettujen keilojen lukumäärän mukaisesti luvassa pieniä palkintoja. Käy kokeilemassa onneasi! Koko perheen aktiviteetti.

Keskiviikkoisin – Rinnelimbo käynnistyy naruhissillä klo 16 – 17:30. Ei muuta kuin venyttelyt käyntiin ja mukaan kisaamaan! Tapaaminen suoraan naruhissillä, rinteessä numero 19 & 20. Kaikille osallistujille luvassa palkintoja!

Perjantaisin – Bongaa Werneri rinteistä klo 16-17 välillä, käy moikkaamassa ja hakemassa pieni herkku matkaan! ????

Lauantaisin – Hyvänmielen parkkijamit klo 16 – 17:30! Tutustutaan porukalla parkkilaskemisen saloihin, eri obstaakkeleihin, hyppyreihin ja temppuihin. Aikaisempaa kokemusta parkkilaskemisesta ei tarvita, riittää kun osaa lumilautailla tai lasketella rinteessä! Hiihtokoulun opettajamme antavat ilmaista opetusta ja heidät löytää Kaunispään parkista, rinteestä numero 6. Tunnistat opettajamme punaisista hiihtokoulun takeista, joissa lukee “Ski School”. Osallistumispalkinnot luvassa kaikille – eli ei muuta kuin rohkeasti mukaan!

Sunnuntaisin –  Fazerin sponsoroima rinnesuunnistus käynnissä koko päivän. Suunnistuskartat saat vuokraamosta. Löydätkö kaikki rinnealueelle piilotetut rastit? Kaikille osallistujille luvassa palkinnot!

Rinneaktiviteettien lisäksi hiihtolomaviikkojen aikana käynnissä kuvakilpailu, johon osallistumalla voit voittaa 40€ arvoisen lahjakortin hiihtokeskukseen (vuokraamo, ski shop, ravintola)! Toimi näin: ota kuva tai video, postaa se instagramiin ja lisää hashtag #SkisaariselkäGoodTimes ja tägää meidät mukaan @skisaariselka. Paras kuva tai video palkitaan hiihtolomaviikkojen jälkeen ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Luontoiltapäivät Auroratuvalla

22.2., 1.3. ja 8.3.2023

Mitä talvi tarkoittaa?
Mitä karhulle tapahtuu tammikuussa? Paleltuvatko lapintiaisen varpaat pakkasessa? Millä poro herkuttelee huhtikuussa?

Lapsiperheille suunnatussa Auroran luontoiltapäivässä pohditaan, mitä talvi tarkoittaa? Mikä tekee talvesta talven? Mitä ovat talven rakennusaineet? Tutummaksi tulevat mm. eri eläinten ja lintujen keinot selviytyä talvesta, lumen eri olomuodot ja miten lumi toimii lämpöeristeenä tai rakennusaineena. Miten talviluonnon tapahtumia voi tulkita?

Hiihtolomaviikkojen aikaan pidettävät luontoiltapäivät on suunnattu erityisesti lapsiperheille, mutta kaikki talviluonnosta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Talviluonnosta totta ja tarinaa kertoo UK-kansallispuiston suunnittelija Kristiina Aikio apunaan kansallispuiston oma menninkäinen Ukselmapään Elska. Tervetuloa! Ei pääsymaksua!

News